Päivitetty

9.8.2010
- tuloksia

2.8.2010
- lähtölistat

14.7.2010
- kilpailukutsut

14.5.2010
- tuloksia
- jälkipyykkiä

7.5.2010
- lähtölistat

4.5.2010
- tapahtumia/
lähtölistat

25.4.2010
- Yleisiä tiedotteita

7.4.2010
- Kilpailukutsut

Sivuilla käyty
27 633 kertaa



Esimakua

 SAUVO 20.3.2010

Tavallisuudesta poikkeava talvi täällä etelän perukoilla löi kisajärjestäjät ällikällä ja aiheutti aikamoisen tupon hiustenlähtöä. Tuossa jo joulunalla oli kisakeskus varattu ja reititkin jo päässä suunniteltu melkoisen pitkälle, mutta...

Kolme viikkoa ennen kisoja oli pakko luopua toivosta, näistä ei tulisikaan kevät kisoja. Kisakeskuksessa ja osalla reiteistä edelleen ladut. Ei muuta kuin uutta paikkaa miettimään ja reittejä suunnittelemaan uudelleen.

Kisakeskuksena toimii tänä vuonna Ruonan yhteistalo, osoitteessa Ruonantie 376. Tilaa ei ole ihan niin paljon kuin alkuperäisessä paikassa, mutta eiköhän sopu sijaa anna.
Traikut, eläinlääkäripiste ja huolto tapahtuvat kaikki yhteistalon kentällä joka vielä tällä hetkellä on paksun lumen peitossa. Auraajan kanssa on sovittu, että putsaa kentän vasta perjantai aamulla jottei pohja pääse sulamaan mahdollisessa auringon paisteessa. Joten järjestäjien jännitys säilyy loppuun asti, kun ei pääse miettimään alueen järjestystä ennen perjantaita.
Mahdollisesta hiekoituksesta on myös sovittu, koska kentälle kääntyminen on loivassa ylämäessä. Viikon aikana kun tuo keli voi vielä muuttua mihin suuntaan tahansa.
Kilpailuliikenne ohjataan Haminantien kautta, koska Ruonantiellä kulkee reitit kahteen suuntaan ja on muutenkin melkoisen mäkinen ja mutkainen. Lisäksi kentälle kääntyminen on huomattavasti helpompi tästä suunnasta.

Yhteistalon sisätiloihin sijoitetaan kanslia, Repoketun myyntipiste ja kanttiini josta mm.sämpylöitä,makkaraa,pullaa yms.  Sieltä löytyy myös wc ja vesipiste. Yhteistalon pihalle parkkeerataan henkilöautot ja tämän lisäksi siinä mahtuu verryttelemään ja odottelemaan lähtöä.

Ensimmäinen luokka starttaa 8.30 ja viimeinen 13.30. Tähän väliin mahtuu sitten pari muuta lähtöä ja toivottavasti maaliin tulojakin.

Lumitilanne lisää haastetta myös reiteillä. Kaikilla reiteillä on metsäpolkua erimittaisissa pätkissä. Poluilla tietysti vaihtelevasti lunta jonka rikkoo vain reitinmerkitsijän saappaan jäljet... ja tietysti sitten edellä menevät hevoset. Nämä pätkät ovat kuitenkin melko lyhyitä ja monessa osassa. Näillä menetetyn ajan saa hyvin kiinni tieosuuksilla, sillä lumesta johtuen pohjathan ovat tosi hyvät... ainakin tällä hetkellä.

Reittien pituudet:
80km = 31+31+20=82km
50km = 31+20=51km
30km = 31km
15km =  16km

Kisajärjestäjät alkavat nyt valmistatua viimeiseen rutistukseen jotta kaikki olisi valmista lauantai aamulla 6.30 :)

Tervetuloa kisamaan ja katsomaan matkaratsastuskilpailuihin!