Jälkipyykkiä

Irtokenkäkurssi 23.2.2008

Irtokenkäkurssille osallistui 24 innokasta osallistujaa. Lähes kaikilla oli kokemusta siitä harmista minkä kokee kun pitäisi lähteä lenkille ja hevosta tarhasta hakiessa huomaa, että hups, ei ole kenkää. Siinä sitten vaihtelevalla menestyksellä odotellaan kengittäjää, joskus voi mennä parikin viikkoa. Kaikilla haaveena oli, että kurssin jälkeen voisi itse naputella kengän takaisin ja päästä lähtemään sinne suunnitellulle lenkille.

Kurssin vetäjänä toimi Ypäjän hevosopistolta kengitysseppä/kengityksenopettaja Simo Hietanen. Otteista ja puheista kyllä huomasi, että oli opetushommia tullut tehtyä. Simo jaksoi väsymättä vastailla kysymyksiin ja ravata tallinkäytävää edestakaisin valvomassa ja neuvomassa eri työvaiheita.

Kurssin aluksi käytiin asioita läpi teoriassa. Keskusteltiin kengityksen hyödyistä ja totta kai myös haitoista. Käytiin lyhyesti läpi jalan/kavion toiminta, jalka-asennot ja terveen kavion tuntomerkit.

Keskusteltiin myös kengitysvälistä ja muista kengityksen uusimiseen vaikuttavista tekijöistä. Myös kavion hoitoon varsoilla, kengättömillä ja kengällisillä saatiin ohjeita.

Simo esitti myös mielenkiintoisen laskelman jonka eläinlääkäri Antero Tupamäki ja kengitysseppä Jorma Uotila olivat tehneet; "Ratsuhevosen yleisin rautakenkäkoko painaa puolisen kiloa. Jos rauhallisesti ravaava hevonen nostaa jokaista jalkaansa esim. 60 kertaa minuutin aikana ja kukin jalka painaa 500g, hevonen päätyy nostamaan minuutissa 120kg, tunnissa 7,2 tonnia ja viidessä tunnissa 36 tonnia." Siinä tosiaan miettimistä meille matkaratsastajille!
Tutkittua tietoa saatiin myös liikevirheiden vaikutuksesta kilpailusuoritukseen.

Teoriaosuus oli lyhyt, mutta napakka tietopaketti ja kysymyksiäkin esitettiin ihan kiitettävästi.

Ruokailun jälkeen siirryttiin tallinkäytävälle tutustumaan teuraskavioihin. Siinä jo muutama vitsaili, että oliko hernekeiton lihat kaavittu kokoon teuraskavioista ;)

Alkuun Simo näytti miten ja millä välineillä kavion pohja vuollaan kengän sovitukseen. Alasimella käytiin läpi kengän muotoilua. Hienoa oli myös se, että Simo kiinnitti erityisen paljon huomiota työasentoihin. Neuvoi missä asennossa mikäkin työvaihe on kevyin tehdä ja jaksoi vielä valvoa ja huomautella vääristä asennoista.

Sitten ei muuta kuin naulaamaan, katkomaan ja kotkaamaan!

Alkuun tuntui, että odottelua tulisi kun kaviotelineitä ei ollut kuin kuusi, mutta hyvin äkkiä kaikki huomasivat että katselemalla ja kuuntelemalla oppii tosi paljon. Simo jaksoi kulkea kaviolta toiselle auttamassa, korjaamassa ja neuvomassa.

Toisille osui vähän "vikurimpi" polle tai "tuulenpuuska" kun naulat lähtivät vinoon tai tulivat liian aikaisin ulos... tai eivät tulleet ulos ollenkaan. Loppujen lopuksi kaikki saivat kengän kavioon ja oppivat senkin miten se otetaan pois.

Kurssin aikana kerätyn palautteen perusteella kurssi oli onnistunut ja osallistujat olivat tyytyväisiä saamaansa oppiin. Toivottavasti kurssista oli apua ja seuraavalla kerralla kun lenkille lähtiessä pollen kenkä on irti, ei enää tarvitse odotella kengittäjää!

terveisin Minna

Kurssilaisten antamat ruusut ja risut:
- Erittäin hyvä kurssi, hyvä kouluttaja, hyvät järjestelyt! Hienoa, kiitos!
- Hyvä, napakka&käytännönläheinen. Oli nappikoulutus!
- Hyvin tarpeellinen kurssi. Erinomainen esitys. Aluksi tuntui, että liian vähän
kengityspaikkoja, mutta katsellessa oppikin hyvin paljon. Hyvät neuvot kaikkiin
kysymyksiin.
- Tykkäsin kovasti kurssista :) Teoria voisi kiinnostaa vielä enämmänkin! Ei muuta kuin
harjoittelemaan.
- Kiitos erittäin hyvästä kurssista :) Hyvä juttu, että aidot kaviot (jalat) käytössä
- Hyvä teoriaosuus ensin (monisteet erit.hyvät). Telineitä pitäisi olla enemmän tälle
määrälle ihmisiä > nopeampaa. Hinta ok, erityisesti kun sis. ruokailun ja kahvin.
Opetus hyvää, puitteen hyvät. Uusi kurssi vaan ensi vuodelle!
- Asiallinen käytäntöön perustuva kurssi. Työnsä osaava kouluttaja. Koulutuksen
puitteet hyvät. Sain mitä halusin. Kiitos!
- Vetäjä hyvä&tietävä. Paikka hyvä, tilat hyvät. Kiitos! Tuli tosi paljon tietoa!
- Onnistunut kokonaisuus ja hyvä opettaja. Hyvä, että irtokengän lisäksi käsiteltiin
myös vuolemista. Kiitos onnistuneesta kurssista!

KUVIA

Matkaratsastuksen tutustumispaketti 4.3.2008

Paimion Tammisiltaan kokoontui 21 lajista kiinnostunutta. Alkuesittelyjen aikana tuli selväksi, että laji kiinnosti, mutta siitä ei juurikaan ollut kellään mitään tietoa. Suurin kurssiin osallistumisen syy olikin uteliaisuus lajia kohtaan. Monella oli mielessä kokeilla josko laji olisi heille sopiva ja yllättävän positiivisesti kaikki olivat halukkaita tutustumaan uuteen lajiin.

Matkaratsastushan on Lounais-Suomen alueella vielä aivan lapsenkengissä, aktiiviharrastajat on laskettavissa yhden käden sormissa. Tietysti asiaan vaikuttaa ettei tällä alueella ole kovin monia kisoja järjestetty.

Lajiesittelyssä kerrottiin yleisesti matkaratsastuksesta; mitä vaaditaan hevoselta / ratsastajalta, millaisissa maastoissa kisat yleensä käydään ja miten reitit on merkitty.

Kisoihin valmistautumisessa keskusteltiin tavoitteista, valmentautumisesta, ruokinnasta, "juopoista hevosista", terveyden seuraamisesta, varusteista, kengityksestä ja muistutettiin ainaisesta murheenkryynistä eli rokotuksista.

Säännöt käytiin lyhyesti läpi, lähinnä 15-30km matkalaisia koskevat alueet.

Sitten olikin jo aika alkaa puhumaan kisoista. Mietittiin mitä tarvikkeita mukaan kisoihin sekä hevoselle että ratsastajalle ja jälleen muistutusta rokotuksista (niistä kun ei koskaan muistuteta liikaa). Kerrottiin miten kisapaikalla toimitaan ja mitä kaikkea sieltä löytyy. Eläinlääkärintarkastus ja siihen harjoitteleminen olivat myös yksi aihe.

Lähtö ja itse kilpailusuoritus käytiin lävitse. Muistutettiin, että kilpailusuorituksen aikana kannattaa pitää kiinni suunnitellusta vauhdista ja seurata hevosen kuntoa. Liikennesäännöistäkin tietysti keskusteltiin ja myöskin yleisestä käyttäytymisestä reitillä, sekä kilpakumppaneita että sivullisia kohtaan.

Lopputarkastuksen jälkeiseen hevosen "jäähdyttelyyn" ennen kotimatkaa annettiin myös vinkkejä.

Seuraavan päivän palautumisesta keskusteltiin myös ja totta kai myös vapaapäivistä.

Kysymyksiä esitettiin ihan mukavasti ja myös kannanottoja löytyi. Asiaa oli oikeastaan liikaa iltakurssia ajatellen ja Heikin kanssa jo mietittiin, että jos jotain vastaavaa vielä järjestetään niin se toteutetaan puolipäivä systeemillä niin pystytään ottamaan vielä enemmän mielipiteitä ja keskustelua mukaan.

Kiitos kurssilaisille, toivottavasti tämä rohkaisi teitä tutustumaan lajiin.

II-osio 15km:n harjoituslenkillä mennään sitten kuukauden päästä. Toivottavasti se antaa kurssilaisille varmat vakuudet lajista ja he uskaltautuvat mukaan kisoihin... viimeistään "kotikonnuilla" Sauvossa!

terveisin Minna

Kurssilaisten antamat ruusut ja risut;
- Hyvä ja monipuolinen esitys
- Hyvä että kerrotaan oikeita esimerkkejä (eli kokemusta sanojen takana)
- Valmennus/treeni esimerkin olisi voinut jakaa kaikille. Samoin varustelista (säpolla
perään??)
- Melko pitkä esitys, tauko olisi ehkä ollut hyvä. (Asiaa oli kyllä niin paljon ja aiheellista
joten ei olisi voinut tiivistää)
- Kattava tilaisuus, paljon tietoa
- Pitkähkö tilaisuus

Matkaratsastuskilpailut Mutalassa 1.3.2008

Heippa hei täältä Mutalasta!

Nyt on kisoista selvitty kunnialla ja voi vihdoin huokaista. Kiitokset vielä kerran kilpailijoille, huollolle, eläinlääkärille, tuomarille ja innokkaille ystävilleni täältä Ylöjärveltä, jotka jaksoitte pitkän kisapäivän!

Kaikki alkoi jo viime syksynä, kun lupasin, että kisat pidettäisiin täällä meidän reenimaastoissa. Joulun alla rupesin kyselemään lupia teiden käyttöön, ainoastaan valtionteitä saa kisakäyttää ilman erityislupaa. Suurin osa reitistä kulkikin siis tieosuuskuntien omistamilla teillä ja metsäpätkä kahden eri yksityisen tiellä. Tieosuuskuntia oli reitillä kolme ja onnesta kaikki antoivat lupansa tieden käyttöön.

Reitti oli sinänsä helppo päätös, koska tiesin heti sen kilometrit ja 15kmx2 helpotti tietysti huomattavasti reitin merkkaustani. Seuraavaksi mietittiin kisapaikan sijaintia, mahdollisuuksia oli useampikin, mutta talvikelit asettivat vaatimuksensa parkkeerauksen suhteen. Onnesta saimmekin sitten Mutalan seuraintalon pihan käyttöömme, joka osoittautui pienelle kisailijamäärälle hyväksi paikaksi.

Vasta vajaata kahta viikkoa ennen itse h-hetkeä alkoi rutistus: kisakutsut olivat jo näkyvillä, joten ilmoittautumisia odotellen ja kilpailijatiedotteita rustaillen päästiin viimeiseen viikkoon. Isäntä veljensä kanssa väkästeli viimetipassa kisakäyttöön ulkohuussia (lähin vessa olisi ollut 300m päässä) ja me lasten kanssa leikkasimme nauhoja ja askartelimme kääntymismerkkejä.

Torstai iltana jaoin kaikille kisareitin varressa asuville tiedotteet kisoista ja ystäväni kanssa merkkasimme metsäautotien pätkän, johon ei autolla päässyt. Perjantaina tulikin sitten ajettua kisareitti kolmeen kertaan merkkauksen merkeissä (onnesta on talvi ja aurakepit, poikani sai suoraan auton ikkunasta sidottua suurimman osan merkeistä) Isäntä kävi auraamassa seuraintalon pihan ja viimetippaan asiat jättävänä tulostimme isännän kanssa karttoja puolenyön aikaan ja kokosimma reittiselostuskarttaa (siitä tulikin hieno, kiva käyttää sitä omilla lenkeilläkin).

Koittihan se lauantai aamukin vihdoin: Eine tuli pihaamme ennen seitsämää, kun vasta omia koneja vein pihalle. Kamat kasaan, asiapaperit kuntoon Einen johdolla ja menoksi kisapaikalle. Naapurin isäntä hoiti vielä viimehetken hiekoitusta kisapaikan mäkeen, kun Eine kävi naputtelemassa opasteita paikoileen. Odottavan aika on pitkä, kuten sanotaan (tosin ajoin kisapaikan ja kodin välin vielä pariin kertaan), mutta tulivathan ne ensimmäiset kisaajatkin heti kisakanslian kohta auettua 8.30.
Siitä se päivä oikeasti lähti rullaamaan omalla painollaan (niinkuin Einekin vakuutteli), pieniä kömmähdyksiä (opetella pitää, vaikka sitten kantapään kautta) lukuunottamatta.

Kisapäivästä jäi siis kivat muistot näin järjestäjän osalta. Toukokuussa uusi rutistus! Kisapaikkaa vaihdamme vähän isommaksi parkkeerauksen osalta ja 50kmkm:n reittikin on helpompi järjestää vähän kauemmaksi kotinurkista.
Näkemisiin siis kaikille ja vielä kerran isot kiitokset!
T: Kati Vuolle

KUVIA

Matkaratsastuksen tutustumispaketti II-osio 5.4.2008 Sauvo

Vaikka vetäjät hieman myöhästyivätkin aamulla paikanpäältä, niin oli ilo huomata innokkaiden kimppalenkille lähtijöiden saapuneen ajoissa paikanpäälle. Se on kisoissa kuin kisoissa pelkästään positiivista, että saapuu ajoissa kisapaikalle jotta kerkiää rauhassa ilmoittautumaan ja kuuntelemaan reittiselostuksen ja lämmittelemään ratsunsa. Jälleen kerran ilmat eivät tietenkään voineet olla ratsastajien puolella, mutta onneksi pieni vesisade ei latistanut tunnelmaa. Tilasimme kyllä auringonpaisteen, mutta kaikkeahan ei
tunnetusti voi saada.

Alku eläinlääkärintarkastukset sujuivat melko hyvin, vaikka allekirjoittaneen hepo näyttikin koko yleisölle notkeutensa vetämällä juoksutuksessa megalomaaniset pukkirodeokuviohyppelyt, eli malliesimerkki siitä miten EI kuulu käyttäytyä eläinlääkärintarkastuksessa. Noh onneksi kenenkään muun hevonen ei ymmärtänyt ottaa mallia, vaan suurin osa näytti liikkeensä mallikkaasti eläinlääkärille.

Lähdön ajan koittaessa varmaan monella pyöri perhosia vatsassa ja moni miettikin miten se oma hepo mahtaa käyttäytyä ryhmässä. Nopeiden ryhmä starttasi ensin ylittäen lähtöviivan lennokkaasti ravaten. Hitaampien ryhmä jäi vielä vartiksi pyörimään lähtöalueelle odottaen lupaa lähtölinjan ylitykseen. Tuomarin annettua lähtöluvan, lähti hitaampien ryhmä myös matkaan. Tosin me lähdimme liikkeelle rauhallisesti käynnillä.

Käveltyämme noin kilometrin verran lähdimme ravaamaan ja melko hyvin saimme pidettyä ryhmän kasassa. Jokainen varmaan joutui tekemään töitä, että sai mitoitettua oman hevosensa tahdin vetohevosen tahtiin, koska sovittiin, että vetohevosta ei ohiteta näin harjoitusolosuhteissa. Vetäjäkin yritti aina välillä kurkkia olkansa yli ja tarkistaa, että kaikki pysyivät kyydissä. Välillä oli kyllä pakko suunnata katsetta eteenpäin, koska ojissa saattoi vaania sapelihammastiikereitä, jotka syövät joukon keulille asetettuja suomenhevosia välipalaksi.Matkalla piti myös ylittää kaksi puusiltaa joissa kummassakaan ei ole kaiteita. Allekirjoittaneen hepo kärsii traumaattisesta siltakammosta, koska hän on kerran meinannut kaatua kisoissa yhdellä metallisillalla. Sitkeän harjoittelun jälkeen onnistuu siltojen ylittäminen jo suhteellisen mallikkaasti ja hepo on alkanut taas luottamaan, että mami ei yritä "kaataa" häntä joka sillalle. Muut hepot tulivatkin laumasieluina mallikkaasti perässä, joten silloista selvisi koko joukkue mallikkaasti.Maaliin päin mentäessä päätin ottaa vielä pätkän laukkaa hieman reippaammalla tempolla, jotta kaikkien hevoset olisivat päässeet hieman kokeilemaan laukkaamista porukassa. Kaikki saivat nostettua laukan yhtä sitkeää tapausta lukuun ottamatta, joka oli sitä mieltä, että miksi ihmeessä laukata, kun pysyy hyvin näin ravatenkin mukana? Näin taas huomasimme miten erilaiset askeleet ja erilainen vauhti jokaisen hevosella on eri askellajeissa. Toinen voi mennä jo reipasta laukkaa, kun toinen vielä hölkkää rinnalla. Kunnialla selvittiin maaliin asti ja vielä juuri oikeaan aikaan.

Maaliintulon jälkeen alkoi kova tohina, kun alettiin mittailla hevosten sykkeitä ja arvuuttelemaan, että koska voisi omansa viedä eläinlääkärin lopputarkastukseen. Kaikilta onneksi löytyi pulssi (kukaan ei ollut kuollut matkalla) ja pikkuhiljaa ratsukot ilmoittautuivat lopputarkastukseen. Allekirjoittaneenkin putte ei viitsinyt enää esitellä notkeita jäseniään, vaan hän näytti kiltisti eläinlääkärille liikkeensä maan tasalla.

Lopuksi kaikki saivat vielä ohjeita miten kannattaa jatkaa treenausta kotona ja luulen, että moni innostui ainakin mittailemaan oman hevosensa sykkeitä kotonakin. Siitä pystyy päättelemään paljon oman hevosensa kunnosta, kun jaksaa pulsseja mittailla ja aina välillä ylös kirjailla. On hienoa huomata kuinka leposyke laskee ja palautumisajat lyhenee hevosen kunnon kasvaessa. Tsemppiä kaikille kotitreeneihin sekä tuleviin kisoihin. Tämä on kyllä sellainen laji, että nälkä kasvaa syödessä ja tähän jää täysin koukkuun, kun kerran kokeilee. Kokemuksella voin sanoa, että siitä tulee todella hyvä mieli, kun huomaa itse treenanneensa oman hevosensa niin, että se suoriutuu 80kilometrin matkasta hyväksytysti.

Tea Holm ja Ollen Oskari

Kimppalenkin kirvoittamaa

Aamu saatiin käyntiin joutuisasti, kun kaikki osallistujat saapuivat hyvissä ajoin paikalle.
Sykemittauksen harjoittelun jälkeen kokeiltiin käytännössä, että miten kupletti kisapaikalla oikein eteneekään. Ilmoittautuminen, “eläinlääkärin tarkastus”, hevosten satulointi, lähdön odottelu, kaikki tämä käytiin läpi Minnan kuuluvan selostuksen saattelemana. 15km:n lenkki toteutettiin kahdessa ryhmässä, toiset ratsastivat nopeammin ja toiset hitaammin, kuitenkin ihanneaikojen puitteissa.Myös ratsukoiden huoltoa harjoiteltiin tuon lenkin aikana Heikin johdolla. Puolenvälin paikkeilla oli huoltopiste, johon huoltojoukot saapuivat juuri ennen ensimmäistä ratsastajaryhmää. Hyvävoimaisen näköisinä ja oloisina ratsukot jatkoivat matkaa ja huoltoryhmä jäi odottelemaan hitaammalla vauhdilla matkaavaa ryhmää. Tämäkin ryhmä tuli taukopaikalle ajallaan ja he jatkoivat hyväntuulisina matkaa kohti “maalia”. Maaliintulon jälkeen jälleen opeteltiin, mitä tehdään ja mikä mukavinta, niin huoltajat ja ratsastajat yrittivät sinnikkäästi mitata pulssia hevosiltaan ja kaikki tässä onnistuivatkin.
“Eläinlääkäri” oli vaihtunut reissun aikana, joten hevoset saivat kunnon siedätyshoitoa aiheesta: mitä-tuo-vieras-ihminen-minua-nyppii. Yllätyksenä tulikin monelle ratsastajalle oman hevosen käyttäytyminen oudossa tilanteessa. Näihinkin juttuihin toisto ja harjoitus tuovat parannusta.Rauhallisemman lenkin osallistujatkin saapuivat aikarajoissa maaliin ja niin saatiin kaikki hevoset tarkastettua.

Tämän jälkeen olikin vuorossa varmasti mielenkiintoisin osio, eli miten oma hevonen 15 km:n matkasta selviytyikään? Minna käsitteli jokaisen ratsukon tuloksen yksitellen ja ratsastajat saivat myös vinkkejä siihen, miten jatkossa kannattaa omaa hevostaan treenata.

Loppupäivän rankasta vesisateesta huolimatta tilaisuus oli erittäin onnistunut. Kukaan ei pudonnut hevosen selästä eikä muitakaan haavereita tapahtunut, mitä nyt yksi vuonis oli sitä mieltä, että; uudelle lenkille lähden vaikka ratsastaja jää seisomaan kopin viereen riimu kädessä... no, karkulaisen matka päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, joten lopuu hyvin kaikki hyvin.

Matkalaukka ja MT-team kiittävät kaikkia ratsukoita ja huoltajia mukavasta päivästä! Toivottavasti moni löysi kimppalenkin myötä oman lajinsa matkaratsastuksesta!

Hyvää kevättä kaikille!
T: Eine

KUVIA

Matkaratsastus kisat, Sauvo 9.8

Nämä kisat olivat ensinmäiset kisat joissa olin. Hevosena minulla oli Tea Holmin (kisan järjestäjä) sh Ollen Oskari. Kisa matka oli seuraluokan 30km.
Ensi kisoiksi tässä oli hyviä puolia se, että kisat olivat kotipaikka kunnalla, tuttu hevonen ja minun kanssa ratsasti siskoni Katja Minna Oksasen (kisan järjestäjä) hevosella Khamsin ox. Myös Katjalle nämä olivat ensinmäiset kisat eli jännitimme yhdessä kisoja. Tiesimme, että kisat menisivät hyvin koska hevosemme olivat kokeneita kisaajia. Ainut mikä jännitti eniten oli kestäisikö meidän oma kunto.

Ensinmäinen lääkärin tarkastus oli hieman jännää mutta kaikki meni loistavasti sieläkin. Lämmittelimme hevosia kaikkessa rauhassa. Reittiselostusta kuuneltiin sivukorvalla kun meinasimme että tunnemme maaston riittävästi. Se kostautui heti lähdössä kun meinasimme lähteä väärään suuntaan. Niin hullulta kun se kuulostaakin. Onneksi lähtiöitä oli paljon eikä vahinko päässyt tapahtumaan. Lähtö oli vauhdikas, meiltä Kemsi meni omiaan ja Katjalla oli sen pitämisessä vaikeuksia. Onneksi vauhti tasaantui 5km aikana. Meidän kanssamme ratsasti yksi ratsukko lisäksi. Liki koko matkan saimme mennä kolmistaan.Hieman ennen kun 10km tuli täyteen tapahtui. Katja ja Kemsi kompuroivat alamäessä ja olivat mennä nurin. Ajattelimme, että tässäkö tämä oli? Pitikö meidän nyt jo lopettaa? Kauhulla soitimme huoltomiehelle ja kysyimme mitä teemme. Hän lupasi soittaa Minnalle ja kysyä asiaa. Ei mennyt kauan kun hän jo soitti takaisin ja kertoi, että jos Kemsi ei onnu voimme jatkaa. Kemsi ei onneksi ontunut. Sillä oli vain pieniä pinta naarmuja ja yksi vähän isompi vekki joka vuosi vähän verta, mutta se ei näyttänyt Kemsiä vaivaavan. Seurasimme koko kisan ajan Kemsin jalkaa jos jalka olisi alkanut vaivata.
Matka jatkui. Ensinmäinen huolto piste oli 10km kohdalla. Toinen oli 20km kohdalla. Huolto pisteet olivat juuri oikeissa paikoissa. Kauan niissä ei oltu. Juotiin ja sitten mentiin taas. Ensinmäinen 10km tultiin pelkällä ravilla ja osa käynillä. Käynnissä piti mennä lyhyt metsä polku. Toinen 10km menimme huomattavasti kovemmin. Laukkasimme pitkiä matkoja. Viimeinen 10km saimme tulla hölkäten. Se oli oikeastaan ihan hyvä. Hevoset saivat rauhassa palautua ja me myös. Siinä kerkisi jo vähän juttelemaan kilpakumppanien kanssa.

Maalin näkyessä fiilikset olivat korkealla. Ylitimme maaliviivan rinnakkain jottei kumpikaan pääsisi sanomaan voittaneensa. Aikaa meillä kului n. 2h 40min eli keskinopeus meillä oli 11.07km/h Maalissa oltiin ja enää ei puuttunut kuin viimeinen eläinlääkärin tarkastus. Varusteet riisuttiin. Vähän aikaan jaloiteltiin ja sitten mentiin tarkastukseen. Hyvin se meni, mutta jännitti silti. Hevoset palkittiin porkkanoilla ja taputuksilla. Oskari oli mennyt koko kisan hienosti. Moitteita en keksi koko kisasta. Maastot olivat todella hyvät ja reitti mahtava.

Ennen palkintojen jakoa veimme Oskarin ja Kemsin koti laitumelle. Kisa paikka oli aivan vieressä niin olimme tulleet aamulla ratsain. Kun olimme hoitaneet hevoset ja puhdistaneet Kemsin haavat palasimme kisa paikalle.
Paikalla myytiin makkara ja muuta naposteltavaa. Ostimme syötävää odotellessamme palkintojen jakoa. Kun kaikki olivat päässeet maaliin ja tuomari ja lääkri olivat saaneet laskettua kaikkien tulokset seurasi palkintojen jako.
Ensin palkittiin 50km matkalaiset sitten 30km alueluokka ja sitten meidät.
Saimme Matkalaukan ruusukkeet ja kunniakirjan hyväksytystä suorituksesta. Paraskuntoisen valinnassa meidät oli evätty. Ei olisi ollut reilua olla siinä mukana kun Oskarin ja Kemsin kunto oli "turhan" hyvä. Hevosten omistajat kisaavat näiden hevosten kanssa 80km joten 30km on näille vain pikku lenkki. Tämä ei ei meitä harmittanut. Me pääsimme kisaamaan saimme hyväksytyn suorituksen. Ensi kisaksi tämä oli totisesti paras mahdollinen. Tämä on minun juttuni.

Kirsi Mansikkaniemi

KUVIA

Esimaistelua Pirttikoskesta

Matkalaukan tämän vuoden viimeiset kisat pidetään 8.11. Kalvolan Pirttikoskella. Kisakeskuksena toimii Pirttikosken entinen koulu ja sen tiloista löytyy kisakanslia sekä buffetti. WC on myös sisätiloissa.

Sitten hieman tietoa kisakeskuksesta. Tällä kertaa trailerit parkkeerataan omalle parkkipaikalle, eikä tämä alue ole hevosten huolto-aluetta.Huolto-alueena on koulun piha ja reuna-alueet. Tästä on tarkempaa tietoa ratsukoille lähetettävässä kilpailijatiedotteessa.

Reitit kulkevat pääosin hiljaisia hiekkateitä pitkin, toki myös polkuja, järvenrantaa, heinittynyttä tienpohjaa kuin myös asfaltin reunaa on otettu reitteihin mukaan.

Oman lisänsä tuo myös hirvestysaika, mutta ei hätää! Paikallinen metsästyseura on luvannut kisapäivänä olla muualla kuin reittien varressa paukuttelemassa. Silti kannattaa laittaa sekä hevoselle että itselle punaista ylle.
Punainen pipo kypärän päälle on lyömätön juttu…. ;)

Ohessa muutama kuva reiteiltä.

Tervetuloa Pirttikoskelle, laitetaan meininkiä metsäkulmalle!

Terveisin, Eine

KUVIA

Pirttikoski 120km

Se oli asetettu tämän vuoden tavoitteeksi ja jo vuoden alussa oli sitä päätetty yrittää Pirttikosken kisoissa. Treenattu oli ahkeraan ja hevoset oli kunnossa.Uutta kisamatkaan tuli tällä kertaa siinä muodossa, että oltaisiin koko viikonloppu reissussa. Säännöthän kieltävät hevosen kuljettamisen kilpailupäivänä. (poikkeuksena eläinlääkärin antama lupa) Ei kyllä huvittanut ajatus lähteä paria tuntia ajamaan pilkko pimeässä kotiin vaikka lupa saataisiinkin joten viikonloppumatka kuulosti paremmalta. Samaa mieltä olivat huoltojoukkomme jotka tällä kertaa koostuivat itsekkin matkaa kisaavista. Tiedossa olisi jo senkin takia hauska viikonloppu kun saisi jauhaa oikein urakalla kaikkea matkaratsastukseen liittyvää valmennuksesta ruokintaan ja kaikesta siltä väliltä, puhumattakaan rönsyilevistä sivuhaaroista asian ympärillä.

Mutkia matkaan tuli siinä vaiheessa kun tiistaiana flunssa sai vallan ja kuume nousi.
Ryntäsin illalla lääkäriin joka osoittautui yllättäen matkaratsastuksesta kiinnostuneeksi ja määräsi vahvempaa yskänlääkettä jotta saataisiin yskä kuriin. Ei muuta kuin kuumetta parantelemaan.
Keskiviikkoiltana tehtiin myös kisoja ajatellen jotain ennenkuulumatonsa ja klipattiin
Oskari. Kerta oli ensimmäinen meille kaikille ja täytyy sanoa, että jokainen selvittiin sessiosta ilman henkisiä ja ruumiillisia vammoja.( Tiedä sitten miten Oskarin psyykkeen käy kun kaverit nauraa sille;)
Torstaina mietittiin kaupassa päämme puhki mitä kaikkea ruokaa mukana tarvittaisiin. Huoltojoukot kun vitsailivat olevansa aikamoisia syöppöjä, eikä mekään huonosti siinä asiassa pärjätä.

Perjantaina aamulla aloitettiin pakkaamaan autoon kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Välillä jo suunniteltiin, että pitää varmaan lähteä kahdella autolla jotta saadaan toisen perään kärryt ja kaikki kamat mukaan. Kyllähän me kaikki lopulta saatiin mukaan mahtumaan, vaikka lavan pressu pingotti epäilyttävästi, auton ikkunoista ei näkynyt ulos ja Tea istui polvet suussa. Ei muuta kuin hevoset traikkuun ja matkaan.
Suunnitellun aikataulun mukaisesti saavuttiin kämpille neljän aikaan. Eine oli järkännyt meidän käyttöön rintamamiestalon ja kolmen hevosen tallin samassa pihapiirissä. Talon isäntä oli ystävällisesti lämmittänyt talon, kantanut puut uunia ja saunaa varten, laittanut purut karsinoihin ja tehnyt tarhat pihalle hevosille. Aikamoista luksusta!
Jätettiin hevoset tarhaan hirnumaan peräämme ja lähdettiin hätäisesti ajamaan ensimmäistä 40km:n pätkää läpi tietäen, että aamulla sinne lähdettäisiin pimeässä.
Autolla tuon matkan hurauttaa kyllä hetkessä, mutta epätoivo meinasi saada vallan yhdessä vaiheessa kun ajoimme 7km:n metsäpätkää jossa on vain tietä ja metsää molemmin puolin. Ajatuskin, että seuraavana iltana tarvomme samaa synkkää pätkää pilkko pimeässä sai jopa meidät hetkeksi hiljaiseksi.
Kävimme purkamassa kamat, sytytimme pesän ja ruokimme hevoset toivottaen hyvissä ajoin hyvät yöt koska aamulla olisi aikainen herätys.
Sitten olikin aika lähteä Pirttikosken koululle syyskokoukseen jossa tietysti tehtiin valtava määrä hyviä päätöksiä. Kokouksen jälkeen jatkettiin suoraan reittiselostuksella johon huoltojoukkommekin jo ehtivät.Ilta kymmenen jälkeen palattiin kämpille, popsittiin tortilloja ja ennen kaikkea juoruttiin. Tuli se huoltosuunnitelmakin tehtyä sentään siinä sivussa. Nukkumaankin mentiin JO yhden aikoihin.

Kello herätti meidät 4.20 ja kaikki pomppasimme tietysti pirteinä uutta intoa puhkuen ylös!(olinkohan vielä unessa, vai muistanko väärin) Me kävimme Tean kanssa ruokkimassa hevoset huoltojoukkojen laittaessa aamupalan valmiiksi. Pakkasimme auton tai oikeastaan kaksi autoa. Pakkanen oli onneksi vähän lauhtunut, mutta tiet oli sen verran liukkaat, että huolto lähti mielummin omalla talvirenkailla varustetulla autollaan ekalle pätkälle. Kuuden aikaan lyötiin hepat traikkuun ja siirryttiin kisapaikalle. Taluttelimme kymmenisen minuuttia ja kävimme eläinlääkärin tarkastuksessa jossa hevoset tietysti riekkuivat intoa täynnä.

Varustauduimme kaikin mahdollisin heijastimin/otsalampuin ja matkaan lähdettiin
seitsemältä. Liukasta oli ja parin raviyrityksen jälkeen päätimmekin suosiolla kävellä ekan metsäpätkän tielle asti. Hevoset uhkuivat intoa ekan 10km ja olikin vähän hommia pidätellä niitä etteivät kaikkea tarmoaan jättäisi ekalle osuudelle. Tiet olivat kaikki kuin asvalttia pakkasen jäljiltä, mutta onneksi reunat eivät olleet liukkaat. Se metsäpätkä jota jo edellisenä iltana olimme kauhistelleet osoittautuikin meille vielä pahemmaksi. Tie oli jäässä ja päällä irtokiviä, molemmat hevoset arkoivat vuorotellen jalkojaan astuttuaan kivien päälle. Vauhti saatiin kuitenkin pidettyä koko 40km suunnitellussa 11km/h.

Talutimme hevosia viimeiset 500m tauolle ja menimme suoraan tarkastukseen. Tauolla saimme nauttia osaavien huoltajiemme toimista. Taukopöperöt ja heinät oli jo odottamassa hevosia ja meidän taukosapuskat hollilla. Meillä oli kerrankin aikaa OLLA tauolla eikä tarvinnut koko ajan toisella kädellä tehdä jotain samalla kun yritti syödä.

Toinen 40km oli alkuosuudeltaan eri ja hevoset olivatkin innoissaan kun pääsivät
katselemaan eri maisemia. Heti lähdettyämme saimme aikamoisen vesikuuron niskaamme eikä aikaakaan kun huomasimme veden jäätyneen tielle joka paikka paikoin oli tosi liukas. Tällä reitillä oli myös metallinen silta jossa vielä varoiteltiin liikennemerkein liukkaudesta. Onneksemme sillä hetkellä kun sillan ylitimme satoi jälleen vettä ja silta oli sula. Talutimme molemmat hevoset sillan yli koska oli turha käyttää aikaa suostuttelemiseen. Perässä kun kävellään vaikka puuhun. Reittiin kuuluvalla asvalttiosuudella yllätyimme totaalisesti. Piennarta oli riittävästi ja lähdimmekin ravaamaan sitä pitkin. Emme kuitenkaan ehtineet sataa metriä pidemmälle kun molemmat hevoset liukastelivat todella pahasti. Yllätys oli se, että asvaltti ei ollut liukas mutta hiekkainen piennar ihan peiliä. Jossain vaiheessa Tea alkoi puhumaan, että Oskari ontuu. Ratsastin pitkän aikaa perässä, mutta hepo näytti normaalilta, samaa sanoivat huoltojoukkomme.

Meillä oli Kemsin kanssa ongelmana se, että Kemsi ei ollut juonut pisaaraakaan koko matkan aikana. Nuoleskeli kyllä huuliaan janoisena ja alkoi selvästi olemaan nuutunut. Itsellä alkoi myös ottamaan homma niin totaalisesti päähän, että lajin vaihto kävi kyllä mielessä. N.65km:n kohdalla Kemsi vihdoin joi puoli ämpärillistä ja muuttui ihan eri hevoseksi. Askel nousi taas entiseen malliin, laukkaakin tarjottiin ihan itse, mörköjä ilmestyi jälleen tien varsille ja matkaa jatkettiin korvat tötteröllä. Muuten saatiinkin sitten ratsastaa kieli keskellä suuta liukkauden vuoksi. Välillä luisteli autojakin lähes poikittain vastaan ja huoltajammekin olivat pari kertaa suistua ojaan. Kemsi joi myös seuraavilla huolloilla ja oma mieleni piristyi huomattavasti hevosen piristyessä. Muisti taas miksi lajia harrastaa. Tällä osuudella nopeutemme laski 10.5km/tunnissa.

Tällä kertaa ratsastimme käynnissä viimeisen kilometrin tauolle koska tiellä ei olisi itse pysynyt pystyssä varmaan millään.Jälleen vietiin hepat heti satuloiden riisumisen jälkeen tarkastukseen. Kemsillä kaikki ok, mutta Oskari ontui takastaan ihan selvästi kun katsoi edestä päin. Hylkäykseen loppui Oskarin tie. Olin kotona vakaasti päättänyt, että maalin asti mennään vaikka sitten yksin, mutta mutta… Ilmoitin edes asiaa epäröimättä keskeyttäväni. Olisi ollut siinä kelissä lähes itsemurhaa lähteä jatkamaan kesäkengillä varsinkin kun pimeys olisi alkanut puolisen tuntia lähtöni jälkeen. Vaikka harmittikin jäi kuitenkin hyvä mieli siitä, että hevoselle ja itselle jäi vielä virtaa.

Huoltajat taluttivat hevoset kilsan päässä olevaan majapaikkaamme yhden siivotessa
huoltopaikkamme sillä aikaa kun me kävimme vaihtamassa kuivat vaatteet ja hakemassa paperimme. Sitten kämpille, torppaan tuli pesään ja sauna lämpiämään. Huoltajat olivatkin jo sinä aikana hoitaneet ja loimittaneet hevoset karsinoihinsa jossa ne rouskuttivat tyytyväisinä heiniä . Tällä kertaa päivän rasitukset veivät veronsa. Saunomisen ja iltapalan jälkeen olimme jo ruotineet päivän tapahtumat ja kömmimme yhdeksän aikaan kaikki unten maille.

Aamulla hepat hörisivät karsinoissa kun tulimme viemään ne tarhaan jaloittelemaan ja syömään aamuruokiaan. Edellisen päivän rasituksista ei näkynyt merkkejä, siellä vedeltiin pukkihyppelyä. Oskari oli ilmeisesti reväyttänyt jalkansa liukastellessaan koska mitään merkkejä ei ontumisesta enää näkynyt, hyvä niin.

Aamupalan syötyämme, pakkasimme, siivosimme talon sekä tallin ja jälleen, epätoivoisesti tungimme kaikki kamat autoon. Sitten hepat kyytiin ja nokka kohti kotia. Kisaviikonloppu oli ohi ja arki koittaa jälleen.

Kilpailijan näkökannalta kisajärjestelyt olivat hyvät. Kisakeskus oli toimiva ainakin se vähä mitä siellä olimme. Toimihenkilöt tiesivät mitä tekivät, olivat paikalla kun tarvittiin ja se tärkein, reitit oli merkitty todella huolellisesti eikä pientäkään eksymisen vaaraa ollut.Paljon tuli taas opittua uutta itsestään sekä hevosestaan tälläkin reissulla. Antoi myös paljon lisää varmuutta siihen, että treenaus tapamme ovat olleet meille sopivia ja hevoset ovat siinä kunnossa, että 120km on niille mahdollinen matka. Kisakausi on nyt ohi ja uusi tulossa. Tavoitteena on ensi vuonnakin 120km, toivottavasti sitten maaliin asti.

Terveisin Minna

KUVIA

Jälkimakuja Pirttikoskelta

Ihan ensiksi tulee mieleen lause: "oli sitten viimeiset kisat, mitkä järjestin". No, nyt kuitenkin on viikon verran päästy tuosta kisaviikonlopusta eteenpäin ja kyllä se on kumma juttu, kuinka aika kultaa muistot. Vaikka sitten lyhyemmälläkin aikavälillä. Ainakin lievästi.

Ennen kisapäivää tuli tosiaan tehtyä hommia lähes kellon ympäri. Perjantaina alkoi aikataulu luistamaan ja varsinaisiin hommiin päästiin tunnin myöhässä.Ensin merkittiin 15 ja 30 km reitti ja sinä aikana kun Janne ajoi sen ympäri tarkastaen vielä merkkien “toimivuuden” minä kaahasin Hakolahden kyläkauppaan hakemaan syötävää. Ruokailun jälkeen iski pienoinen laiskuus, eikä suhruinen, kylmä ilma houkutellut lähtemään toisien reittien merkkaukseen Pakko mikä pakko.

Tässä välissä kävin pikaisesti katsomassa majoittuvien ratsukoiden talolla, onko siellä kaikki kunnossa. Luojan kiitos talon omistaja oli tehnyt kaiken, mitä oli sovittukin. Pikkuisen vekslaamista ja auton nokka kohti reittejä. Iltapäivä hurahti todella nopeasti ja Jossun kanssa laitettiin viimeiset reittimerkit paikoilleen joskus klo 23.00 jälkeen. Tosin tässäkin välissä herra Murphy laittoi näppinsä peliin, pakottaen meidät hakemaan lisää sinisiä nauhoja, lisäkilometrejä yöllä 30 km. Loppujen lopuksi reitit saatiin merkittyä. Työvoitto. Huokaus.Sinä aikana kun Jossun kanssa suhattiin pimeässä, oli Janne ehtinyt piirtää kartat valmiiksi. No niin, kaikki saatiin kuitenkin tehtyä, vaikkakin suunniteltu aikataulu mätti viidellä tunnilla Tämähän tarkoitti sitä, että yöunista nipistetään. Näin todella kävikin. Aamuyöllä kahden-puoli kolmen aikaan kylmä hiipi luihin ja ytimiin ja pakotti nousemaan.
Ja kuinkas ollakaan, olihan sitä pientä puuhastelua kisakansliassakin...
Palkintopöytä valmiiksi, kuten myös kaikki muu tarpeellinen, muutaman opastekyltin teko, ja vihdoin viimein myös tulospalvelutaulukko suostui yhteistyöhön joten naputtelin tiedot valmiiksi luokittain. Olisi sitten tuloslaskenta joutuisampaa, siitä kun tuppaa tulemaan palautetta.Vilkaisu kelloon osoitti, että tienvarsien varoituskyltit ja opasteet pitää lähteä laittamaan paikoilleen. Kyltit kyytiin ja voi he*****i! Autonavaimet olivat hukassa! Paniikki alkoi kiivetä sydänalasta päänuppiin kohottaen verenpaineen huippulukemiin. Tähänkö tää nyt kaatuu?!!Onneksi avaimet löytyivät ja ajoin kaasu pohjassa kylttejä pystyttämään kivikkoisille tienpientareille.
Saapuessani vihdoin takaisin kisakeskukseen eli Pirttikosken koululle, oli siellä jo täysi valaistus päällä. Ihanaa, sumuisen. Ihanaa, sumuisen pimeyden keskellä oli VALOA! Ensimmäiset kilpailijat huoltojoukkoineen olivat jo paikalla, joten kisapäivä saatiin käyntiin.
Ilmasto teki päivän aikana taikojaan ja muutti tienpinnat ja -pientareet jäätäväksi
luistinradaksi, kuitenkin Janne ehti mönkijällään pariinkin paikkaan turvaamaan ratsukoiden etenemistä sekä purkamaan reittejä. Paikallisen metsästysseuran henkilö kävi aamulla koululla kysymässä, että missä päin ratsukoita liikkuukaan, joten tältäkin osalta oli turvallisuus taattu. Kisapäivä kulki omalla painollaan kohti loppuaan ja saatiinhan ne tuloksetkin laskettua, vaikka niitä käytiin hermostuneena kyselemässä laskennan aikana. No, tämä antoi jälleen uuden vinkin siihen, miten seuraavissa kisoissa tuo tuloslaskenta tehdäänkään. Perästä kuuluu, sanoi kellonsoittaja.
Viimeistä ratsukkoa maaliin odotellessa kävin hakemassa varoitus- ja opastekyltit pois asfalttitien reunalta, kuten Destian pomo oli määrännyt. Yön yli niitä ei saanut sinne jättää Kisojen päätyttyä tarkastin vielä, että koululla kaikki oli kuten pitää, sammuttelin valot ja lukitsin ovet. Ajatus seuraavasta päivästä tuntui kaukaiselta painajaiselta. Kotona kuitenkin odotti lämmin sauna ja puolikas tölkki siideriä takasi sen, että unta ei tarvinnut maanitella tulevaksi.

Sunnuntai aamuna herätys seitsämältä, hevoset ulos ja auton nokka kohti Pirttikoskea. Heti vaan reittimerkkien keräämiseen, mars! Ensimmäisten kilometrien aikana hanskat kastuivat totaalisesti ja sormet huusivat kylmissään apua. Lohtua puurtamiseen toi reitin varrella asuva henkilö, joka tuli hakemaan minut aamukahville. Voi että, kun teki mieli halata tämä mies hengiltä, niin ihanalta tuntui kuuma kahvikuppi jäisten sormien alla! No, ei makeaa mahan täydeltä ja tie kutsui. Jonkin aikaa jo ehdin kuvitella, että tämä kisajuttu menikin ihan hyvin, kunnes tapasin erään hirvimiehen. Kohteliaasti kysyin, että oliko edellispäivän kisoista ollut heidän jahdilleen kovasti haittaa, johon mies vastasi että ei ollut haittaa Mutta oliko meillä tarkoitus jättää reittinauhat kaatamaan Pirttikosken salometsien egologinen systeemi? Siis mitä!?? Aika harvoin jään sanattomaksi, mutta nyt meni pieni hetki, että sain ajatukset kasaan. Ystävällisesti kerroin tälle miehelle, että olin jakanut tiedotteita n. 90 kappaletta reittien varrella oleviin taloihin, tässä tiedotteessa oli maininta, että suurin osa reittimerkeistä kerätään vasta sunnuntaina No, tilanne oli siinä ja hymyillen toivottelin hyvää metsästysonnea. Mutkan taakse päästyäni kiristelin hampaitani kiroten jälleen matkaratsastuksen, talkootyön, koko maailman. Hietajärven soratiekin sai osansa...
Muutaman tunnin jälkeen saavuin koululle, siihen mennessä olin jo moikkailut ainakin kahdellekymmenelle hirvestysautokunnalle; rapaisena hymyillen kädet täynnä jäätävän kylmiä muovinauhoja. Koululle päästyäni siivoilin vielä edellispäivästä jääneet jutut, lakaisin lattiat ja soitin talonmiehelle, jotta avaimet voisi tulla hakemaan ja tarkastamaan, että koulu on sovitussa kunnossa. Kysyin uteliaisuuttani talkkarilta, että kuka mahtoikaan olla se hirvimies, joka oli huolissaan reittimerkeistä. Talkkarin selostus pelasti päivän; jotkut ihmiset kun vaan ovat sellaisia, että joka asiasta pitää päästä sanomaan. Lisäksi Matkalaukka ja matkaratsiporukka toivotettiin uudelleen tervetulleiksi Pirttikoskelle! JEEES!Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tähän päätteeksi vielä ISO KIITOS kaikille Pirttikosken ja ympäristön maanomistajille, tiehoitokunnille, asukkaille, Pirttikosken kummit ry:lle, sekä lukuisille yksityisille ihmisille, jotka autoitte tämän kilpailun toteutumisessa!
Kiitos myös talkooväelle, nuorelle valokuvaaja - lupaukselle, kilpailun eläinlääkärille,
tuomarille, stewardille, Mikalle ja Marialle.
Kiitos Hämeen Sanomille erittäin positiivisesta jutusta!
Kiitos myös kilpailijoille ja huoltajille, te teitte päivästä kisapäivän.

Tämä vuosi oli Matkalaukan kisojen osalta tässä, ensi vuonna nähdään!

terveisin, Eine

KUVIA reiteiltä

KUVIA

Vuosi 2008

Näin vuoden lopuksihan aina perinteisesti muistellaan mennyttä vuotta, joten miksipä tässä tekisi poikkeuksen vaan muistellaan nyt pikkaset ollutta ja mennyttä.

Itselleni vuosi oli ensimmäinen Matkalaukan hallituksessa. Onhan sitä tullut pyörittyä aikaisemminkin ratsastusseurojen hallituksissa mukana joten tiesin kyllä mihin ryhdyin...ainakin suunnilleen. Vähän se tuntuu siltä, että kun tähän toimintaan on mukaan lähtenyt niin eipä siitä osaa poiskaan jättäytyä vaikka seuraakin vaihtaisi.
Aikaisemmin puheenjohtajan pallilla istuneena oli todella mukavaa vaihtelua ryhtyä setvimään jäsensihteerin tehtäväsarkaa ja jotta siinä ei olisi liian vähän haastetta otin vielä hoitaakseni seuran nettisivut. Sporttireksiteri osoittautui yllättävän helpoksi käyttää, vaikka ei aina ihan järkeenkäypää ollutkaan. Eikä vuoden aikana muutenkaan jäsenet heittäneet ylikiperillä kysymyksillä vaan aina löytyi vastaus ongelmaan.
Nettisivut olivat oikeastaan suurempi haaste. Ikinä kun en ollut moisia tehnyt tai päivittänyt. Tiedossa tietysti oli ja itsekkin totta kai pistänyt merkille monien sivujen perässä laahamisen ja sekavuuden. Pari päivää niitä itsekseni väkersin ennen kuin edes vihjaisin muille hallituksen jäsenille aikaansaannoksistani. Niinhän siinä sitten kävi, että sivut saatiin pystyy ja päivityksistä olen pyrkinyt pitämään huolen mahdollisimman nopeasti tapahtumien jälkeen.

Vuoden toiminta aloitettiin irtokenkäkurssilla helmikuussa joka saikin todella kiitettävän vastaanoton. Palaute oli joka suunnalta sen verran hyvää, että tullaan varmasti jatkossakin järjestämään vastaavia kursseja. Tuo taito kun on jokaiselle hevosen omistajalle tuiki tarpeellinen ja saattaa jopa joskus pelastaa kilpailusuorituksenkin. Toivottavasti kurssin käyneet ovat myös rohkeasti oppejaan käyttäneet.

Vuoden ensimmäiset kilpailut järjestettiin Ylöjärvellä talvisissa maisemissa. Kilpailupaikka ja maastot olivat uudet, mutta toimivat joten mikäs siellä oli kisatessa. Vaikka tietysti järjestäjät ovat aina talviolosuhteissa kovemmalla kuin kesän helteessä. Onneksi hevosihmisiltä löytyy lämpimiä haalareita ja villasukkia vähän reilumminkin kaapista.

Kaksiosaisella tutustumispaketilla yritimme houkutella uusia lajin harrastajia matkaratsastuksen pariin myös Lounais-Suomessa missä lajin harrastajia ei ole kuin kourallinen. Teoriaosuus keräsikin reilut 20 kiinnostunutta kuuntelemaan sääntöjä ja vinkkejä miten aloittaa. Pikkaisen olimme ahnehtineen asiaa liikaa yhteen iltaan, varsinkin kun kuuntelijakunta oli vielä ihanan aktiivisia ja esittivät kysymyksiä ja kommentteja. Eli jos vastaavaa vielä järjestetään, aikaa varataan ainakin tuplat.
Kakkososio keräsi myös kivasti ratsukoita ja ilmakin oli mitä mukavin pienelle ratsastuslenkille...vettä satoi kaatamalla. Muuten kaikki olivat iloisella mielellä ja kysymyksiä sateli tasaiseen tahtiin koko lenkin ajan. Vastaavia "kimppalenkkejä" voisi järjestää useamminkin... Jos vielä saisi lajin harrastajamäärää tälläkin alueella nostettua.

Ylöjärvellä kisattiin toistamiseen kesän korvilla. Kisakeskus oli vaihtanut paikkaa ja tanssilavan parkkipaikka olisi kestänyt isommatkin kisat. Tilaa tosiaan riitti sekä autoille, että ratsukoille. Toivottavasti vielä kisataan Ylöjärvenkin maastoissa ;)

Uutena kisapaikkana järjestettiin myös Sauvossa kisat. Niinhän sitä oli allekirjoittanut vakaasti päättänyt kolme vuotta sitten Paimion kisojen jälkeen, että nyt riittää... tähän ruljanssiin en enää ala. Mutta, mutta, niin vaan kisoja alettiin jälleen kasaamaan. Kaikki saatiin ajoissa valmiiksi ilman hammasten kiristelyä ja ainoa mikä vähän harmitti oli, että pidemmille matkoille ei osallistujia löytynyt. Liekkö niitä sitten "pelottanut" uudet maastot tai "uudet järjestäjät". Kiitosta kisat kuitenkin saivat runsaasti ja antoivat meille uskoa seuraavia kisoja ajatellen.

Matkaratsastuksen suurin tapahtuma tänä vuonnahan oli tietysti PM-kilpailut joihin mekin Einen kanssa lupauduimme "hanttihommiin" elikkä tallialue- ja reittivahdeiksi. Iltapäivä ja ilta meni rattoisasti katsellessa erimaalaisten rutiineja ja ihastellessa hyväkuntoisia hevosia. Totta kai siinä sivussa valvottiin silmä tarkkana, että kaikki meni kuten pitikin. Yö meni yllättävän nopeasti vaikka pitkät kalsarit, verkkarit, poolo, college, villapaita, toppatakki ja toppahaalarit eivät meinanneet millään kesäkelillä riittää pitämään kylmää loitolla. Kilpailupäivänä sitten kurvailimme reitillä seuraamassa ratsastajien ja huoltajien toimia. Päivä oli tosiaan antoisa ja oli hienoa nähdä erilaisia toimintatapoja huoltopisteillä. Seuraavana yönä muuten uni maittoi!

Vuosi päätettiin kansallisiin kilpailuihin Pirttikoskella ja jälleen uusissa maisemissa. Järjestelyt pelasivat, mutta keli keki yllättäen kisasta extra haasteellisen. Pakkasta ja vettä vuorotellen, monella hevosella vielä tietysti kesäkengät jalassa. Ilman haavereita kisoista kuitenkin selvittiin joten kisakausi saatiin kunnialla päätökseen.

Henkilökohtaisesti vuosi vierähti harrastuspuolella lähes suunnitelmien mukaan. Ne kisat päästiin käymään läpi mitkä oli suunniteltukin. 120km:n suoritus jäi Pirttikoskella kelien takia kesken, mutta sekään ei pahasti jäänyt harmittamaan kun hevosen kanssa molemmat oltiin siinä kunnossa, että viimeinen 40km olisi ollut ihan mahdollista suorittaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Matkaratsastusvuosi päätettiin tietysti perinteisesti seminaariin joka tällä kertaa pidettiin laivalla. Tean kanssa "edustimme" Matkalaukkaa ja oli jälleen kiva tavata muita lajin harrastajia muissakin piireissä kuin kisoissa joissa ei pahemmin jää aikaa ajatusten vaihtoon. Uusia tuttaviakin löytyi joten senkin puoleen antoisa reissu.

Nyt vaan katseet kohti vuotta 2009 ja treenailemaan!

terveisin Minna

Päivitetty

Jälkipyykkiä