Matkalaukkalaiset esittäytyy

Tervetuloa kaikki Matkalaukkalaiset esittelemään ja tutustumaan toinen toisiimme. Näillä sivuilla voi jokainen kertoa itsestään ja hevosestaan/hevosistaan. Olisi hienoa jos saataisiin kaikki jäsenet koottua sivuille.
Lähetä juttu itsestäsi, mielellään kuvan kera osoitteeseen minna.oksanen@elisanet.fi niin tullaan kaikki tutuiksi!

 Heippa Matkalaukkalaiset!

Olen Maurialan Mari Kokemäeltä ja olen uusi Matkalaukan jäsen. Perheeseeni
kuuluu oma rakas ukkoni ja neljä tenavaa, joista vanhimmat ovat jo murkkuiässä.
Hevosharrastuksen olen aloittanut jo lapsena ratsastuksen parissa, mutta nyt
olen parisen vuotta puuhastellut ravihevosten kanssa. Minulla on yksi
starttihevonen, jota treenaan paljon ratsain sekä kolme siitostammaa, siitosori
ja yksi vuotias varsa. Joten puuhaa riittää...
Tänä talvena kiinnostuin myös matkaratsastuksesta ja siitä ovatkin sitten
asiat lähteneet nopeasti eteenpäin. Ensin olimme naapurini Annen kanssa
starttikurssilla Paimiossa, josta saimme paljon tietoa matkaratsastuksesta ja
nyt on jo ekat kisat takana.
Pääsimme pienten kommellusten jälkeen Urjalaan harjoituskisoihin, ja sarja oli
15 km ihanneaikaratsastus. Tunnelma kisapaikalla oli rento ja ihmiset
paikanpäällä mukavia. Siellä tunsi olevansa tervetullut ja sai hyviä neuvoja,
kun uskalsi vain kysyä. Eine Rekola oli opastamassa meitä uusia kilpailijoita,
se oli tosi kiva juttu!
Kilpailut oli hyvin järjestetty ja opasteet reitillä olivat selkeitä. Osasimme
mekin ensikertalaiset niiden mukaan ratsastaa. Maastot olivat upeita! Oma
heppani tuntui sopivan matkaratsuksi hyvin ja kaikki okei! Pääsimme
hyväksytysti maaliin, jes! Innostuimme Annen kanssa matkaratsastuksesta ja
odotamme jo uusia kilpailuja!! Tsemppiä kaikille!!

Terveisin: Mari

Heipä hei kaikille!

Olen Tea Holm 25-vuotias nuorempi konstaapeli ja asustelen Sauvossa. Olen jäsenenä Matkalaukka ry:n hallituksessa ja yritän osallistua seuran toimintaan sen minkä muilta kiireiltäni ehdin. 
Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi 12-vuotias sh-ruuna Ollen Oskari, jonka ostin itselleni ylioppilaslahjaksi vuonna 2002. Ratsastusta olen harrastanut 7-vuotiaasta asti taukoamatta, mutta Oskari on minun ensimmäinen oma hevoseni. Oskarin ostin juuri niin kuin hevosta ei pidä mennä ostamaan. Olin jo jonkin verran kierrellyt kokeilemassa myytäviä suokkeja, mutta yksikään ei ollut vielä kolahtanut. Eräänä marraskuisena päivänä tultuani töistä kotiin, kaverini ilmoitti minulle tohkeissaan, että naapurin vanha isäntä, jonka harrastuksiin siis kuului hevosten osto ja eteenpäin myynti, oli ostanut 5-vuotiaan sh-ruunan. Minä tietysti innostuin heti ja ei muuta kuin katsomaan kyseistä pollea. Noh, olihan siellä suomenhevonen ja ruunakin vielä, mutta selvisi, että sillä ei ole lainkaan ratsastettu. Ajettu sillä kyllä oli ja hyväsukuinenkin vielä, kun isänä oli oikein Aatami ( joo myönnän ei sanonut minulle kyseinen Aatami yhtikäs mitään, mutta nyökkäilin vain asiantuntevan näköisenä).

Isäntä otti sitten ruunan ulos tallista, että saatiin oikein kunnolla ihailla tätä komistusta. Sillä ressukalla oli vielä kesäkengät jalassa ja luntakin oli tuohon aikaan jo jonkin verran maassa. Siinä se sitten pyöri pihalla kuin öö Aapisen kulmassa. Karva oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä sillä oltu tehty pitkiin aikoihin yhtikäs mitään, eli lihaksista ei voinut siinä yhteydessä puhua. Ostopäätös oli valmis. Tämä se on! Siitä alkoi minun ja Oskarin yhteinen taival, mikä on kyllä välillä ollut melko kivinen, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Menihän siinä aikaa ennen kuin pääsin edes selkään kiipeämään, mutta se kaikki on ollut sen arvoista.

Matkaratsastukseen tutustuin veljeni vaimon Minna Oksasen myötä. Minähän ostin Oskarin alun perin itselleni estehevoseksi. No eipä tullut Ossusta estehevosta, mutta hyvä niin, koska ensimmäisiä esteitä ”hypätessään” se luuli, että esteistä kuuluu juosta läpi. Sitten se pysähtyi aina hölmistyneenä esteen jälkeen ihmettelemään, että mikähän järki taas tässäkin on. Tarhasta ei saa tulla aitojen läpi, mutta sitten kun tuo akka kiipeää selkään, niin pitäisi varta vasten juosta aitojen läpi. Noh onneksi Oskarikin koki eräänä päivänä valaistumisen ja se vahingossa hyppäsi yhden ”esteen” yli niin, että puomit eivät pudonneet. Voi sitä kehujen tulvaa mitä hän sai palkinnoksi. Sen jälkeen olemme aina silloin tällöin mielen virkistykseksi pomppineet pieniä ristikoita.

Matkaratsastus uramme aloitimme suoraan 30 kilometriltä ja sen kisan muistan vieläkin kuin eilisen päivän, vaikka siitä on jo vuosia aikaa. Jännitti aivan vietävästi, kun en oikein tiennyt mitä tuleman pitää. Onneksi Minna oli jo kisannut aiemmin joten hän osasi kertoa minulle mitä minun kuului milloinkin tehdä. Saimme hienosti hyväksytyn tuloksen ja Oskari palkittiin vielä paraskuntoisimpana  suomenhevosena. Siitähän se nälkä alkoi kasvaa syödessä ja pikkuhiljaa aloimme treenata pidemmille matkoille.

Tällä hetkellä paras hyväksytty tuloksemme on 80 kilometriltä. Starttasimme vuoden 2008 loppupuolella 120 kilometriä, mutta meidät valitettavasti hylättiin 80 kilometrin jälkeen, kun Oskari ontui toista takajalkaansa. No onneksi siinä ei ollut mistään pahemmasta kyse ja herra veteli seuraavana aamuna tarhassa sellaista pukkilaukkaa, että loimen jalkaremmitkin hajosivat.

Tavoitteemme matkaratsastuksen saralla ovat hyvinkin maanläheiset. Tiedämme Oskarin kanssa rajamme, koska minulla ei vaan erinäisten seikkojen vuoksi ole mahdollisuuksia muuhun kuin pitää tätä hienoa lajia vaan harrastuksena. Tavoitteemme vuodelle 2009 on kuitenkin asetettu ja se on saavuttaa hyväksytty tulos 120 kilometriltä. Siinä on runsaasti tavoitetta, mutta toivon kuitenkin kovasti sen tavoitteen saavuttavani. Toinen tavoitteemme on pysyä terveenä ja saada kisata niin pitkään kuin mahdollista. Toivon, että tämä kavioliitto on pitkäikäinen ja päättyy siihen kunnes kuolema meidät erottaa.

HIRNAHDUS KAIKILLE!

Olen Minna Oksanen ja asustelen Sauvossa Lounais-Suomessa. Eläimet kuuluu 24h päivääni sillä työskentelen maatalouslomittajana. Samassa rintamamiestalossa asustelee kanssani mieheni Mika, poikamme Miro 4v, Napsu-koira, Viivi-kissa ja hevoset Khamsin ox sekä Ollen Oskari joka on mieheni siskon Tean.

Matkalaukassa hoitelen jäsensihteerin hommia ja minua saa myös kiittää/haukkua näistä nettisivuista ja niiden ylläpidosta. Seuratoiminnassa on tullut pyörittyä mukana jo viitisentoista vuotta, aluksi pari vuotta koira puolella ja sen jälkeen ratsastusseuroissa. Nämä nettisivut on nyt ihan uusi juttu meikäläiselle ja siinä vielä opettelemista riittää.

Matkaratsastuksesta kiinnostuin kymmenen vuotta sitten kun silloinen lv-ruunani O´Boy ei oikein soveltunut mihinkään ”perinteiseen” lajiin. O´Boylla tosin en yhtäkään kisaa kisannut, mutta kiitos sen että lajista innostuin.

Kahdeksan vuotta sitten tuli tilaisuus toteuttaa suuri lapsuuden haave; hankkia kimo arabiori! (käynti optikolla ei auta niillä jotka kuvassa näkevät rautiaan ruunan) Etsintä alkoi ja vihdoin unelmien täyttymys löytyi Keskisen kyläkaupan ”vierestä”. Ei se tosin kimo ollut, eikä orikaan, koeratsastuskin meni ihan penkin alle, mutta kolahti niin kuin olisi halolla päähän lyöty.
Ei muuta kuin Kemsi koppiin ja kotiin. Siitä lähtien elämä onkin sitten ollut täynnä kompromisseja.

Starttikurssille matkattiin Valkealaan (siihen aikaan kursseja taisi olla kerran vuodessa) kuukausi myöhemmin ja se 15km minkä siellä ratsastin oli elämäni kamalin kilpailu.

Alkutaival tosiaan oli täynnä kuoppia, hyppyjä ja välillä ilmalentojakin, mutta pikku hiljaa yhteinen sävel on löytynyt. Vieläkin se vanha Kemsi kyllä muistuttaa itsestään aina aika ajoin ettei pääse unohtumaan, että minä en ole se joka yksin määrää ihan kaikesta.

Miehen kanssa ristikkäin menevät työajat ja ”lastenhoito-ongelmat” rajoittavat harrastamista ja näillä ehdoilla treenaillaan. Tavoitteena kuitenkin on pitää hevonen (ja itsenikin) terveenä ja kunnossa, toivottavasti sitä vielä 10-vuoden kuluttuakin pystyttäisiin kisaamaan Kemsin kanssa yhdessä.

Iloista kesää ja rattoisia treenihetkiä Matkalaukkalaisille toivottelee Minna

Jotta tasa-arvo säilyisi tässä matkaratsastuksenkin parissa, lienee syytä minunkin esittäytyä. Eli olen Janne Mäkinen, 38, palomies ja Matkalaukka ry:n varapuheenjohtaja. Tällä hetkellä asustelen vielä Tampereen Pispalassa vaimoni Sannan sekä muutaman lemmikin kanssa mutta rakenteilla on Hämeenkyrön Pinsiöön oma tila, kenties tulevaisuudessa myös matkaratsastuksen kisapaikka, kuka tietää. Ensisijaisesti kuitenkin olisi tarkoitus saada talo valmiiksi jonka jälkeen alkaa sitten talli/ulkorakennus-projekti, siksipä oma osallistumiseni seuran toimintaan on tällä hetkellä melko olematon mutta mukana kuitenkin laukataan.

Koko ikäni moottoriurheilun harrastamiselle ja seuraamiselle antaneena ei hevoset olleet saaneet kiinnostustani heräämään ennen kuin tapasin tulevan vaimoni. Tuohon aikaan suuria muutoksia hänen elämäänsä toi ensimmäinen oma ratsu, nuori sh ruuna Priki sekä yhteiselon alkaminen kanssani. Minä tuskin olin hänen ensimmäinen joten ainakin omasta mielestäni hevonen sai suuremman huomion kuin minä, niinpä arvoja aseteltiin uudelleen jo heti ensi metreillä. Sen seurauksena kiinnostus hevosiin oli ikään kuin suotavaa mikäli halusin yhteiselomme jatkuvan. Kun arvojärjestys taloudessa oli  löytynyt, Prikin pinsiöläinen kasvattaja huikkasi kerran minulle että Kyllä jokaisen miehen täytyy hevosensa kengittää. Aluksi kuittasin asian olan kohautuksella mutta asiaa tovin mietittyäni päätin ainakin yrittää moista, etenkin kun tuo vanhan kansan hevosmies lupautui perehdyttää minut kengityksen saloihin. Siinä samalla sain  myös oppia hevosen käsittelystä sekä kärryillä ajon alkeita, näin hevoset oli tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.

"Tiimimme" ensimmäinen matkaratsastuskisa oli Paimiossa kesäkuussa 2002. Keli oli helteinen elohopean noustessa varjossa +27 eikä olematon tuuli juuri viilentänyt ilmaa. Siitä huolimatta valmistautumisemme oli varsin perusteellista, edellisenä iltana pyöräilimme koko 15km reitin kahdesti läpi samalla tarkasti suunnitellen missä ratsukko menee laukkaa, ravia, käyntiä, talutetaan ja huolletaan. Varsinaisessa kilpailussa sitten saimme hyväksytyn suorituksen ja paraskuntoisen hevosen palkinto kruunasi muutoin niin raskaan kisan. Tämä oli meidän laji! Vuosien saatossa kilpailuja on käyty, niin koulu- kuin matkaratsastustakin, vaihtelevalla menestyksellä ja vaikka välillä harrastus on totisetkin puolensa näyttänyt, hauskaakin on ollut joten eipä ole kaduttanut että aikoinaan tuli sadat hevosvoimat vaihdettua yhteen. Seuramme tiivis ja hyvä ilmapiiri antaa oman kannustavan lisänsä toiminnalle, tervetuloa siis kaikki mukaan!

-Janne-

Tervehdys kaikille Matkalaukan jäsenille!

Asun Urjalassa omakotitalossa ja talli on pihan toisella reunalla. Perheeseeni kuuluvat aviomies Timo sekä jo aikuiset pojat Mika ja Jari. Molemmat pojat ovat  muuttaneet pois kotoa, joten opettelemme jälleen kahdestaan olemaan.

Matkaratsastuksen pariin tulin muutama vuosi sitten, kun kiinnostus raviurheiluun alkoi lievästi tökkiä turhiin ravireissuihin (lue: ei tälläkään kertaa rahaa).

Ensimmäinen matkaratsuni oli lv-tamma Happy Rebel, kaltoin kohdeltu raamikas hevonen, minkä kanssa ensimmäinen vuosi meni luottamuksen rakentamiseen. Kaikkien osa-alueiden kuntoon saamisen jälkeen Häpistä tuli kuin tulikin mitä mainioin kaveri, myös matkakisoissa menestyimme jonkinlaisesti.

Toinen matkaratsuni oli myöskin ex-ravuri, Royal Twister. Napakka, kovakulkuinen ruuna jonka kyydissä matka taittui. Pari vuotta ehdin Twisterillä kisata, ennen kuin etujalan jänne sanoi rits ja rats. Eipä ollut Twisteristä enää matkahevoseksi, joten myin pojan vuodenvaiheessa ns. köpöttelyhevoseksi. Taitaa ne köpöttelyt olla kuitenkin aika reippaanpuoleisia...

Kuljetuskoppiin ollaan tutustuttu ja sinne Kiira kävelee ilman sen kummempia ihmettelyjä. Tästä on hyvä jatkaa ja tämän kevään aikana on tarkoitus opettaa Kiira ohjasajoon ja kesällä sitten on laidunkauden vuoro. Kuvassa Kiira 10kk ikäisenä ja minä.

Tässä siis puheenjohtajan puuhasteluja, käykäähän jälleen vierailulla sivuillamme, aina jotain uutta on luvassa!