Jälkipyykkiä

Oppia ikä kaikki....

Osallistuimme Elimäen 50km nopeuskisaan ja alku menikin hienosti ja ensimmäisellä tauolla sykekin vain 40. Siinä ajattelin, että hyvin menee ja samaa rataa jatketaan, maalaismaisemista ja reiteistä nauttien. Kuitenkin kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Minulle tapahtui jotain, mitä en vieläkään pysty käsittämään itsessäni, iskikö ahneus vai vauhdin huuma, mutta kovaa mentiin... aivan liian kovaa.  Ja kun tajusin sen, olikin maali jo mutkan takana eikä enää takaisinkaan viitsinyt kääntyä.

Seurauksena tietenkin hylsy ja täysin ansaitusti ja vasta kun näin tulospöytäkirjasta matkavauhdin, niin teki mieli vajota maan sisään, vauhti 16,6km/h. Herran pieksut!  Tottahan koko ilta meni hevosta tarkkaillessa ja omaa päätä seinään takoessa. Kaikeksi onneksi Vihtori taisi tästä kohelluksesta selvitä ilman isompia traumoja ja saa nyt palautua rauhassa ja nautiskella lämpimistä kevätpäivistä ja hevoshierojan käsittelyistä. Olihan tämä sellainen opetus, jonka varmasti muistan loppuelämäni. Toivottavasti seuraavissa kisoissa pysyisi oma pää kylmänä, sillä hevonenhan menee, jos antaa mennä.  Eli jäitä kypärään ja kello ranteeseen ja kohti tulevia kisoja.

Katja Ryymin

Matkaratsastuskilpailut Sauvossa 20.3.2010

Osallistuin ensimmäistä kertaa matkaratsastuskisoihin omalla 16 -vuotiaalla issikkaruunallani. Kaksi kertaa aikaisemmin olen ollut Sauvon kisoissa katsojana ja molemmilla kerroilla mieli teki mukaan kisaamaan varsinkin, kun reitit kulkivat ihan kotimaastoissa. Ajattelin kuitenkin silloin, että heppani ei ole niin hyvässä kunnossa, että se läpäisisi eläinlääkärin lopputarkastuksen. Kun viime vuoden lopulla sitten kuulin, että maaliskuussa järjestetään taas Sauvossa kilpailut, päätin, että tällä kertaa olen mukana. Siitä sitten alkoi ”treenaaminen”. Kuopukseni hyväunisuus ja äitiysloma mahdollistivat ratsastuslenkit loppuvuodesta ja sydäntalven pimeimpinäkin aikoina valoisalla. Kävin myös kerran viikossa naapurin pitämillä kenttätunneilla, jotka olivat omiaan kasvattamaan heppani kuntoa. Kyllähän leikkiin ryhtyminen pieniä paineita toi, sillä lenkille oli lähdettävä. Tyttärenikin alkoivat jo kyllästyä, koska äiti lähti taas ratsastamaan.

Kisapäivä alkoi sitten lähestyä ja selvisi, että kilpailukeskus ei olekaan entiseen tapaan Suojalan kentällä hyvälumisen talven vuoksi. Reitit tai ei ainakaan 15 km, johon siis osallistuin, kulkisikaan sitten omilla tutuilla maastoilla, mutta ei se oikeastaan haitannut. Itse asiassa mukavampaahan on mennä vähän eri maisemissa. Eikä näin Ruonalta kotoisin olevalta nämäkään maastot vieraita ollut. Jännitystä niin minulle kuin varmasti myös järjestäjille toi sään muuttuminen. Perjantaina tuli vettä taivaalta ja mielessä kävi, että kuinka liukkaaksi tiet oikein tulevat tai että tekeekö loska kelin raskaaksi kulkea. 

Kilpailuaamuna seurasin pitkänmatkalaisia ikkunasta ja tarkastin moneen kertaan, että tarvittavat paperit olivat koossa ja tietenkin tein eväitä ja mietin, mitä muuta mukaan täytyi ottaa. Ensimmäinen kuorma, kaksi muutakin heppaa talliltamme osallistui, lähti yhdentoista maissa ja liukkaan kelin vuoksi vasta kahdentoista maissa Pilkku saatiin traileriin ja matkalle. Hyvin kuitenkin paikanpäällä ehdittiin reittiselostukset kuunnella ja eläinlääkärin tarkastukset käydä. Olin todella yllättynyt, miten lunkisti heppani otti uudet tilanteet; vieraita hevosia, autoja, trailereita, häsläävä omistaja ym. eli kunnon urheilujuhlan tuntua ilmassa. Ovathan issikat kyllä yleensä niin rauhallisia kavereita, että moiset asiat eivät haittaa.

Kymmenen ratsukkoa Yhteistalon pihalla odottivat lähtökäskyä ja kaikki näytti hyvältä. Kun sitten lupa oli annettu, tilanne ei enää yhtä rauhallinen ollutkaan. Vauhtia lähti pitämään pari suomenhevosta ja itse yritin jäädä taakse seurailemaan tilannetta. Sen verran kilpailuhenkinen heppani kuitenkin on, että se oli aivan toista mieltä. Taakse saivat jäädä omat tallikaverit, sillä eteenpäin oli päästävä. Kirjaimellisesti roikuin ohjissa kaksi ensimmäistä kilometriä ja yritin hokea, että kuuntele nyt Pilkku minua: ”Ei niin kovaa tarvitse mennä!” Tai oikeastaan vauhti oli oikein hyvä näin jälkeenpäin ajatellen, sillä aika tarkalle maaliintuloni meni. Lyöttäydyin ystäväni issikoiden kanssa samaan porukkaan ja kun sain mennä heidän edellään, heppanikin rauhoittui ja meno alkoi tuntua jo mukavalta. Vastaan tulevat hevosetkaan eivät aiheuttaneet mitään hämminkiä.

Reitin keskivaiheilla oli sitten muutama lumessa rämpimispätkä! Niissä oli pakko kävellä ja lyhytjalkaisilta issikoilta tuntui välillä maavara loppuvan. Pehmeä keli oli raskas kulkea, ja kelloa tuijottaen takasin päin lähdettiin sillä meiningillä, että aina on juostava kun mahdollista.  Pilkkukin ymmärsi tilanteen ja ravasi (tai meni passia) iloisesti eteenpäin. Muutama kilometri ennen maalia alkoi kyllä jo väsymys tuntua, mutta edessä siintävät suomenhepat saivat mielen virkistymään ja ylimääräistä puhtia vielä tuli. Ehdimme noin kaksi minuuttia ennen ihanneajan loppumista maaliin. Kannustusta oli kiitettävästi niin reitin varrella kuin maalissakin.

Lopputarkastuksesta hevoseni selvisi ja saimme hyväksytyn tuloksen. Kyllä se vaan tuntui mukavalta ja hienot fiilikset tapahtumasta jäivät. Kisat olivat hyvin järjestetyt, vaikka mielessä kyllä muutamia korjausehdotuksia reitin aikana tuli. Pitäisikö järjestää poniroduille oma luokkansa? Askel kun ei ole ihan yhtä eteenpäin vievä kuin suomenhevosella. Tai voisiko näin talviaikaan olla ajanlaskussa lumifaktori? Mitä enemmän on lunta ja rämpimistä, sitä enemmän aikaa suorittaa reitti. Onhan nykyään mäkihypyssäkin tuulifaktorit. Mutta toisaalta ihanneaikaluokassa kaikki hyväksytyt ovat voittajia. Eli eteenpäin katsoen suunnittelen jo seuraavia kisoja… kyllä jonnekin voisi lähteä.

Laura Himanen

STARTTIPAKETTI 2-3.1 KOUVOLA

Niin se taas uusi vuosi pyörähti käyntiin ja tällä kertaa heti alkuvuodesta starttipaketin merkeissä. Einen kanssa matkattiin Kouvolaan epämääräinen kasa tavaraa mukanamme. Hotelliin majoittuessamme näytimme varmaan tosi epämääräisiltä kauppamatkustajilta kaikkien pussukoittemme kanssa. Ihan vahingossa olimme onnistuneet varaamaan majoituksen vain 100m päästä Aseman Vintiltä jossa starttikurssi oli määrä pitää. Eli epämääräisinä kauppamatkustajina raahasimme pussukkamme tuon 100m ihan kävellen... emmekä saaneet kovinkaan paljon ihmetteleviä katseita peräämme.

Vintille kokoontui reilut 20 matkaratsastuksesta eri tasolla kiinnostunutta kuulijaa. Jo heti alkuesittelyissä saimme huomata, että ryhmä oli hyvin "normaali" matkaratsastusta aloitteleva porukka. Suurimmalta osalta löytyi suomenhevosta tai lämminveristä tulevaa matkaratsua. Ja olihan mukana niitäkin jotka osoittivat fiksuutensa ja olivat mukana kuuntelemassa ihan vain sen takia, että starttikurssi antoi yleissivistävän katsauksen matkaratsastukseen. Ja tämän verranhan jokaisen hevosihmisen on kaikista lajeista tiedettävä.

Starttikurssi mentiin vanhan tutuksi tulleen kaavan mukaan ja kuuntelijat olivat mukavan aktiivisia, jolloin saatiin kunnon keskustelujakin aikaiseksi.
Välissä poikkesimme salin puolella syömässä ja palasimme vielä jatkamaan keskustelua ja halukkaat pääsivät tekemään aluelupakokeen. Tähänkin osallistui kiitettävä määrä osallistujista.

Seuraavana päivänä oli ollut tarkoitus tehdä 15km:n treenilenkki, mutta pakkasherra ei ollut kovin mieltynyt suunnitelmiimme. Sunnuntaille ennustettiin 15-20 astetta pakkasta ja porukka oli lähes yksimielinen siitä, että liian kylmää on.
Päätimme sitten kokoontua Elimäellä erään osallistujan tallilla ja opetella/keskustella siellä lisää.

Päivän päätteeksi pieni aktiivinen joukko jäi vielä neuvottelemaan helatorstain kisoista. Pitkästä aikaa saataisiin kisat järjestymään täälläkin suunnalla Suomea.

Kurssin vetäjät viettivät loppuillan saunoen ja tutustuen Janne Hurmeen säestyksellä paikallisen tanssiravintolan elämään. Ravintolassa oli jäätävän kylmä, mutta ei mitään verrattuna hotellihuoneemme lämpötilaan. Vaikka olimme säätäneet lämmön täysille lähtiessämme ei lämpö noussut yli 17 asteen. Toinen seinä oli pelkkää ikkunaa ja en paljon valehtele jos sanon verhojen lepattaneen. Ulkonahan ei ollut kuin 28pakkasta. Yö siis vietettiin tiukasti peiton alla lähes villahousuihin pukeutuneina :)

Jos olimme edellisenä päivänä näyttäneet epämääräisiltä muiden hotellivieraiden silmissä, näytimme sitä lähtiessämme varmasti vielä enemmän. Kaikki pussukat edelleen mukana ja tällä kertaa päästä varpaisiin asti toppavaatteissa. Auton mittari näytti -29 ja juotavaa R-kioskilta hakiessamme kuulimme yöllä mittariin jääneen 34,5 astetta, HYRR!

Tallilla meitä odotti jälleen innokas ja kiinnostunut porukka. Jaoimme ryhmän kahtia, toisen harjoitellessa sykkeen mittausta eri välineillä ja keskustellessa miten kisoissa toimitaan, toinen ryhmä keskusteli erillaisista valmentautumis tavoista ja malleista.

Mukavasti saatiin lähes neljä tuntia jälleen vierähtämään. Joko ryhmä oli erittäin kohtelias tai sitten tosissaan, mutta kaikki kiittelivät ja olivat omien sanojensa mukaan saaneet viikonlopusta irti sen mitä olivat tulleet hakemaankin.

On hienoa, että matkaratsastus levittäytyy ja aktiivisia ihmisiä alkaa löytymään ympäri maata. Hienoa jatkoahan saadaan Kouvolan suunnalle heti toukokuussa aluekisojen merkeissä. Toivottavasti mahdollisimman moni "etelän" ratsukkokin lähtee katsastamaan uudet maastot.

Viikonloppu oli pitkä, mutta antoisa ja opettavainen myös vetäjille. Kiitos kaikille osallistujille!

-Minna